.

Asiakkaamme kertovat

Darby Thomas, triathlonisti, Salo

Kaikki huippu- urheilijat tietävät, että palautuminen on jopa tärkeämpää kuin treenaaminen itse.Hierontatuolin hankinta kotiin osaksi palautumisrutiinia on auttanut minua kilpailemaan huipulla ja palautumaan paremmin pitkien treenipäivien sekä tiukan kilpailukalenterin puristuksessa. Selän lihakset ovat erityisen tärkeät urheilijan suorituskyvyn kannalta ja vaativat säännöllistä huoltoa. Itse käytän palautumistuolia päivittäin palautumiseen ja pitääkseni itseni kunnossa.

Mies, työikäinen, Helsinki

Kyseessä on ensimmäinen hierontatuolini. Tätä ennen minulla oli vain sellainen minkä tahansa istuimen päälle laitettava hierontaistuin, mutta se ei koskaan oikein pysynyt missään hyvin paikoillaan.

Pikaisen testin jälkeen olen tähän kyllä tyytyväinen. Kävin Marraskuussa koeistumassa kilpailevaa mallia (noin 5000,- €) ja en voi sanoa että pikaisesti kokeiltuna muistaisin sen tuntuneen yhtään paremmalta kuin tämä. Tässä RE3 1669:ssä tuntuu olevan hintalaatusuhde kohdallaan.

Suosittelen hierontatuolejanne tutuillenikin!

Mies, eläkeläinen, Vantaa

Olen erittäin tyytyväinen tuotteeseen. Käytän sitä kakkosasunnollani säännöllisesti. Erityisesti pidän DeLuxe mallin lämmitysominaisuudesta, joka edes auttaa jalkojen palautumista. Käyttäisin tuolia jopa enemmän, jos minulla olisi sellainen myös kaupunkiasunnossa. Selvää säästöä hierojakäynneissä. Suosittelen.

Yritysasiakas, nainen, terveydenhoitoala, Helsinki

Puristukset ja ”nyrkit” ovat paikoin yllättävän voimakkaita. Kyllä hartiatukoksiin saa apua ja jalkapuristus tuntuu varsin hyvälle. Kyllä se hintansa väärtti ehdottomasti on! Kiitos siis!

Yritysasiakas, mies, teollisuus, Tuusula

DeLuxe tuoli on ollut kovassa käytössä ja olemme tuotteeseen tyytyväisiä.

Mies, työikäinen, Seinäjoki:

Perheen, työn ja harrastusten välissä on vaikea löytää aikaa rentoutumiselle. En koskaan kuvitellut ostavani ”hierontatuolia”, mutta kokeiltuani sitä, yllätyin erittäin positiivisesti. Minulle hieronta ei ole koskaan ollut toimiva vaihtoehto, koska sen jälkeen olen ollut vain enemmän jumissa. Tuoli tarjoaa sopivan pehmeän vaihtoehdon, jota voi myös käyttää niin usein kuin itse haluaa – kelloon tai kalenteriin katsomatta. Tämä RE3 tuoli muutti ajatukseni perinteisestä hierontatuolista.

Nainen, työikäinen, Helsinki:

99 Relax on väsymätön jalkahieroja, toisin kuin mieheni. Kokonsa puolesta voin säilyttää sitä kaapissa, eikä minun tarvitse sovittaa sitä sisustukseen. Tämän kokemuksen perusteella voisin harkita myös tuolin hankintaa heti kun saamme ylimääräisen vierashuoneen – tai ehdotan sitä hankittavaksi työpaikalleni. Työssäni olen lähes koko päivän seisaaltaan ja kävelen paljon.

Mies, eläkeläinen, Pori

Olen tyytyväinen hankintaan. DeLuxe- tuoli on päivittäisessä käytössä eikä tuotteen käytössä ole ollut mitään ongelmia.

Tule mukaan tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon. Ota yhteyttä!

adult-chill-computer-450271.jpg